Girl With Too Many Dreams

Niinko oon moneen kertaan maininnu et lähi aikoina mun asiat on ollu tosi sekasin. Nyt on se piste ko alan saamaan tarpeeksi taas kaikesta. Koulu menee ihan okei, paljon töitä mut kyl mie siitä selviän, kaveri suhteet menee oikeestaan tosi hyvin. Oon saanu uusia kavereita ja oon päässy ulos oikeesti elämän mun elämää toisin ko istuen sisällä niinko koko viime vuos. Mutta sitte kaikki ongelmat tuntuu olevan mun pään sisässä. Mun itseunto on ollu nollassa. Mun iho on ollu tosi huonossa kunnossa, ihmiset mainittee et eikö mu pitäis elää terveellisemmin ja kattoa vähän mitä syön. Oon aina uskonu siihem et kaikki on kauniita jollain tavalla ja ei oo mitään syytä olla tykkäämästä itestään semmosena ko on, ja vaikka silti uskon näin enkä näe itessäni mitään vikaa, koska tämmösenä tuun mun elämän elämään. Mutta kaikki mitä kuulen muilta ihmisiltä alkaa taas vaikuttaan muhun tosi paljon, ja se tosiaan loukkaa mua. Esimerkkinä; mun äiti on tosi huolestunu mun terveydest sillee et se yrittää kaikin voimin auttaa mua muuttamaan mun ruokailu tottumukset ja tiiän et se tarkottaa vaan hyvää, mutta se vaan saa mut tuntemaan että mun kroppa ei oo hyvä tämmösenä ja täs on jotain vikaa. Ja siten alotan kasvattaan mun päässä ideaa siitä miten muut ihmiset mut näkee ja että mun on muutettava jotain, kun en tämmösenä enää riitä.

Tää on ihan hirveetä kirjottaa tästä, koska en oo aijemmin "ulkoistanu" näitä ajatuksia mitenkään. Ja kauhistuttaa ajatus että miten mä oon antanu tän vaikuttaa muhun näin paljon. Ehkä se että kuulen sen mun perheen sisältä niin satuttaa mua. Haluan vaan tästä tilasta pois ja mahdollisimman nopeaa, koska vihdoin oon päässy yli kaikesta siitä mitä oon enemmin tuntenu että oon huonompi ihminen kun muut, ja vihdoin ko olin täysin tyytyväinen itteeni ja siihen kuka oon niin yhtäkkiä huomaan näitten ajatuksien liikkuvan mun päässä. Ja vaikka vakuutan itelleni että oon täydellinen just semmosena kun oon, en vaan voi välttyä niiltä ajatuksilta et jos mun pitää tehä jotain ollakseni parempi muiden silmissä.


Mun on pitäny lähi aikoina kiinittää tosi paljon mitä syön, saan huomautuksia siitä joka ikinen päivä ja se aiheuttaa mulle 20% mun stressistä. Ja vaikka mulla on aivan mahtavia ihmisiä mun elämässä tällä hetkellä, jotka ei välitä miltä näytän ja näyttää tykkäävän musta ihan vaan siitä et minkälainen ihminen oon niin silti en vaan oo päässy eroon tästä tunteesta joka vakuuttaa mulle toisin. Myös mun kaverit on tukenu mua sillee hirveesti antamalla motivaatiota mennä salille, nauttia mun elämästä jne. ja ne saa mut huomaamaan mitä multa on puuttunu. Lähinnä mun äiti on asettanu mulle ns "tavoitteen" siihen miten mun pitäis mun elämää elää ja tällä hetkellä mulla ei itellä oo pientäkään motivaatiota toimia sen mukaan. Eli ihan ensimmäiseksi mun on pakko päästä eroon mun ajattelutavasta jotta teen mun äidin tavotteesta mun ihan oman tavoitteen. En tiiä miten sen teen, mut en enää halua ajatella itestäni niin kun oon lähi aikoina tehny.